Väli-Suomen Ikäkaste-Äldre-Kaste II 2011-2013
hankesuunnitelma www.ikakaste.fi
Ikäihmisten palveluja on kehitetty vuodesta 2009 Kaste –ohjelmaa toteuttavalla Väli-Suomen alueen yhteisellä Ikäkaste – Äldre-kaste –hankkeella, joka päättyy 31.10.2011. Väli-Suomen alueella halutaan jatkaa yhteistä kehittämistyötä painottaen ja syventäen käynnissä olevan
hankkeen tavoitteita ja toimenpiteitä, jotta kehittämistyön jatkumo ja syntyvien hyvien käytäntöjen juurtuminen voidaan turvata. Lisäksi Ikäkaste –Äldre-kaste II hankkeeseen on otettu mukaan myös uusia ajankohtaisia kehittämishaasteita. Hankevalmistelussa on otettu huomioon myös ajankohtainen kansallisella tasolla tapahtuva lainsäädännöllinen valmistelutyö sekä muu uudistus- ja kehittämistyö. Ikäkaste – Äldre-kaste II –hankkeessa on mukana 48 kuntaa viidestä
maakunnasta.
Väli-Suomen kuntien väestö on ikääntyneempää kuin Suomessa keskimäärin. Samoin palvelurakenne on ympärivuorokautisen hoivan ja hoidon osalta laitosvaltaisempaa kuin Suomessa keskimäärin. Kunnat ovat tehneet merkittäviä toimenpiteitä palvelurakenteensa muuttamiseksi kohti avopalveluita, mutta ennakoivat palvelut, monimuotoiset asumispalvelut ja kotiin tarjottavat palvelut, erityisesti säännöllinen kotihoito, eivät ole vielä vahvistuneet riittävästi turvaamaan ikäihmisten kotona asumista juurikaan nykyistä pidempään. Väli-Suomen alueella aikaisemmin toteutettu kehittämistyö on ollut tukemassa hankekuntia palvelurakennemuutoksissa kohti ikäihmisten palvelujen laatusuosituksen tavoitteita sekä asiakaslähtöisiä palvelukokonaisuuksia.
Ikäkaste – Äldre-kaste II -hankkeessa kehitetään vanhustyötä vastaten Kaste –ohjelman tavoitteisiin ja vuodelle 2011 asetettuihin kaste –painopisteisiin: hankkeen tavoitteilla vahvistetaan perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon yhteistyötä, lisätään ikäihmisten palveluissa asiakaslähtöisyyttä sekä vahvistetaan ikäihmisten osallisuutta, vähennetään syrjäytymisen riskiä sek vahvistetaan terveyden ja hyvinvoinnin rakenteita.
Ikäkaste – Äldre-kaste II hankkeessa on määritelty kaksi keskeistä kehittämisen painopistealuetta, teema-aluetta, ja niihin liittyvät tärkeimmät kehittämisen tavoitteet.
1) Asiakaslähtöiset palvelukonseptit ikäihmisten palveluissa: Tukea hankekuntia ympärivuorokautisen hoivan ja hoidon rakenteen uudistamisessa kohti yksiportaista palvelumallia, ottaa huomioon palvelujen suunnittelussa, kohdentamisessa ja järjestämisessä ikäihmisten ja heidän läheisten omat voimavarat sekä saada ikäihmisten perhehoito osaksi palveluvalikkoa.
2) Ikääntyvän neuvonta, palveluohjaus, palvelutarpeen arviointi sekä hyvinvointia ja terveyttä edistävät ikäihmisten palvelut: Kehittää monimuotoista neuvontaa ja asiakasohjausprosessia, kehittää hyvinvointia edistävien kotikäyntien sisältöä ja dokumentointia, edistää ennalta ehkäisevän toiminnan kulttuurin leviämistä toiminta- ja työmenetelmiin sekä osaksi palvelujen kokonaisuutta.
Teema-alueisiin liittyviä kehittämistoimia tuetaan hyvinvointiteknologian keinoin. Kehittämistoimien systemaattisuutta ja vaikuttavuutta sekä tulosten juurruttamista ja levittämistä tuetaan vahvistamalla tietojohtamiseen pohjautuvaa suunnittelua ja johtamista sekä luodaan pitkäkestoisen kehittämistyön mahdollistavaa kehittämisen rakennetta peruspalvelutason hankekuntien vanhustyöhön.
Ikäkaste – Äldre-kaste II -hankekokonaisuus koostuu neljästä maakunnallisesta osahankkeesta sekä Tampereen kaupungin osahankkeesta, jotka muodostavat tärkeimmän, paikallisista tarpeista lähtevän kehittämisen tason. Osahankkeissa tehtävä kehittämistyö toteutetaan sisällöiltään määriteltyjen kehittämistoimien ja -pilottien kautta, jotka kiinnittyvät koko hankkeessa kehitettäviin kahteen teema-alueeseen. Samaa teema-aluetta kehittävien pilottien kesken tehdään tiivistä yhteistyötä ja vertaiskehittämistä.
|
Lisätietoja: Projektipäällikkö Ann-Sofie Smeds-Nylund Puh. (06) 327 7209 Sähköposti |
Viimeksi päivitetty 3.11.2011 |