– vaihtoehto kaikenikäisille
Mustasaaren kyläbussi on kaikkien kuntalaisten käytettävissä. 16-hengen minibussi ajaa säännöllisiä vuoroja viidellä reitillä useista kylistä Sepänkylään ja Vaasaan. Matka ei maksa tavallista bussimatkaa enempää.
Erona tavalliseen bussiliikenteeseen on, että kyläbussi kulkee myös pikkuteitä pitkin noutaen ja tuoden matkustajansa ovelta ovelle. Näin myös liikuntarajoitteiset, vanhukset, lapsiperheet ja esimerkiksi raskaita kauppakasseja kantavat pääsevät paremmin liikkeelle.
Kyläbussi noudattaa kiinteitä lähtöaikatauluja, mutta aikataulut on laadittu väljiksi, jotta yksilöllinen palvelu reitin varrella olisi mahdollista. Voit nousta kyläbussiin tai jäädä pois kyydistä missä tahansa ajoreitin varrella. Kyläbussin reitti on ohjeellinen, ja matkustajien omat toivomukset otetaan huomioon. Tilaa kyläbussi mieluiten jo edellisenä arkipäivänä klo 7–18 numerosta (06) 315 9999.
Matkustajat saavat nousta bussiin kiirehtimättä, ja kuljettaja auttaa tarvittaessa. Bussissa on pyörätuolinostin, joten bussi helpottaa myös pyörätuolilla liikkuvien kulkemista.
Mustasaaren kyläbussin reitit ja lähtöajat
Reitit ja lähtöajat