Valitse soitin

 

Tavallisimpien soitinten esittely:

Piano

Piano on monipuolinen soitin, joka sopii kaikkiin musiikkilajeihin. Pianolla voit soittaa soolokappaleita itseksesi tai musisoida bändissä yhdessä muiden kanssa. Piano sopii myös muiden soittimien tai laulun säestämiseen. Koska pianolla on laaja koskettimisto, se vastaa soittimena lähes koko orkesteria.

Kitara

Akustisella kitaralla soitetaan eri tyylisiä soolokappaleita. Voit myös soittaa yhdessä toisten kitaristien tai muiden instrumentalistien kanssa. Ohjelmisto sisältää sekä klassista musiikkia että soittoteknisesti akustiselle kitaralle sopivia pop- ja rocklauluja. Opit myös säestämään lauluja sointumerkeistä.

Harmonikka

Harmonikka on ihastuttava soitin, joka käy useimpiin musiikkilajeihin. Se on paitsi erinomainen soolosoitin myös hyvä säestyssoitin, joka sopii erilaisiin kokoonpanoihin.

Laulu

Laulussa voit suuntautua joko klassiseen musiikkiin tai rytmimusiikkiin. Rytmimusiikkia ovat esimerkiksi rock, pop ja jazz. Klassisen musiikin piiriin kuuluu musiikkia antiikista nykyaikaan. Lauluharjoituksissa kehitetään omaa ääntä ja tutustutaan eri tyyleihin ja aikakausiin. Laulamme monella eri kielellä.

Jousisoittimet
Viulu ja alttoviulu

Viulu on kaunis ja ilmaisuvoimainen soitin. Kooltaan hieman suuremmalla alttoviululla on viulua matalampi ja tummempi sointi. Viulua ja alttoviulua on mukava soittaa orkesterissa yhdessä muiden soittajien kanssa.

Sello

Sello on viulua ja alttoviulua suurempi jousisoitin, jota soitetaan istualtaan. Sellolla on laaja ääniala, joten sillä voi soittaa sekä korkealta että matalalta. Sello on myös tärkeä orkesterisoitin.

Kontrabasso

Kontrabasso on jousisoittimista suurin, ja sillä on orkesterin matalin sointi. Kontrabasso sopii hyvin myös jazzyhtyeeseen.

Puhallinsoittimet
Nokkahuilu

Nokkahuilu on vanha puupuhallin, jolla voi soittaa kaikentyyppistä musiikkia keskiajan renessanssi- ja barokkimusiikista jazziin ja moderniin klassiseen musiikkiin.

Poikkihuilu

Poikkihuilu on yksi suosituimmista puhallinsoittimista. Poikkihuilun klassinen ohjelmisto on laaja soittimen pitkän historian takia, mutta sillä soitetaan myös kansanlauluja, poppia ja jazzia. Saat myös mahdollisuuden soittaa yhdessä muiden puhallinsoittajien tai pianoa tai kitaraa soittavan kaverin kanssa.

Oboe

Oboe on puupuhallin, joka muistuttaa monella tapaa klarinettia. Suukappaleena oboessa on puinen kaksoisruokolehdykkä. Puhallus saa lehdykät värähtelemään ja muodostamaan äänen. Oboella on oma tärkeä paikkansa sekä puhallinorkesterissa että sinfoniaorkesterissa.

Klarinetti

Klarinetti on puupuhallin, jonka lämmin ja pehmeä sointi sopii kauniisiin melodioihin. Klarinetilla on rikas ääniala, joten sillä voidaan soittaa erittäin korkeita ja matalia ääniä sekä voimakkaita ja heikkoja ääniä. Klarinetin soiton voi aloittaa noin 9–10-vuotiaana.

Saksofoni

Saksofoni on kauniin kullanvärinen puhallinsoitin, ja niitä on erikokoisia ja muotoisia. Kooltaan pienimmässä saksofonissa on suora putki, mutta useimmat saksofonit ovat tyylikkäästi taivutettuja. Soittimen ääni on voimakas, mutta sillä voidaan soittaa myös hyvin pehmeää ja tunnelmallista musiikkia. Saksofoniharjoittelun voi hyvin yhdistää klarinetin soittoon, sillä soitinten puhallustekniikka on sama.

Käyrätorvi

Käyrätorvi on jännittävä vaskipuhallin, jolla on laaja ääniala. Sillä voi soittaa sekä hyvin korkeita että hyvin matalia ääniä. Käyrätorvessa on pitkä putki, joka on kierretty rullalle.

Trumpetti

Trumpetti on kirkasääninen vaskipuhallin, joka soi hienosti ja soveltuu mainiosti sekä sooloihin että yhteissoittoon. Trumpetteja on erityyppisiä. Soittoharjoittelun voi aloittaa jo noin 8-vuotiaana kornetilla tai taskutrumpetilla.

Pasuuna

Pasuuna on moni-ilmeinen vaskipuhallin, jota käytetään kaikissa musiikkilajeissa. Soittimessa on edestakaisin vedettävä luisti äänen korkeuden säätelemiseksi, minkä vuoksi pasuunaa kutsutaan myös vetopasuunaksi. Pasuunaa käytetään sekä soolo- että yhteissoitossa. Pasuunalla on tärkeä rooli mm. puhallinorkesterissa, sinfoniaorkesterissa ja erilaisissa kokoonpanoissa.

Baritonitorvi

Baritonitorven sointi on kaunis, täyteläinen ja pehmeä. Baritonitorvi kuuluu vaskipuhaltimiin, ja sillä on keskeinen rooli puhallinorkesterissa. Se soveltuu myös muihin kokoonpanoihin sekä soolosoittimeksi.

Tuuba

Tuuba on vaskipuhaltimista kookkain. Sen sointi on leveä ja syvä. Yhteissoitossa tuuba on tärkeä soitin, sillä se antaa soinnille pohjan.

Perinteiset bändisoittimet
Sähkökitara

Sähkökitara on mukana useimmissa yhtyeissä ja se on yksi tämän hetken suosituimmista soittimista. Sähkökitaralla voit joko säestää tai soittaa sooloja. Sen ääni tarjoaa uskomattomia variaatiomahdollisuuksia. Sähkökitaraa käytetään useimmissa suosituissa musiikkilajeissa ja sitä on hauska soittaa.

Sähköbasso

Sähköbasson tehtävänä on luoda tukeva pohja soitettavalle musiikille. Yksinkertaisia kappaleita soittamalla myös aloittelija pääsee nopeasti vauhtiin bassonsoitossa. Sähköbasso on paljon monipuolisempi soitin kuin yleisesti luullaan, ja se tarjoaa soittajalleen loputtomasti haasteita.

Lyömäsoittimet (rummut) (perc)

Rumpusetti on yleisessä käytössä useimmissa bändeissä. Rumpujen soittaminen on hauskaa ja monipuolista: voit oppia soittamaan lukemattomia erilaisia rumpukomppeja ja musiikkilajeja. Bändissä rumpujen tärkein tehtävä on säestää musiikkia ja ylläpitää tempoa, ja luoda siten vahva pohja, jolle koko musiikkiesitys rakentuu. Rummut on lisäksi erinomainen soolosoitin. Mustasaaren musiikkiopistossa voit opetella soittamaan myös klassisia lyömäsoittimia kuten marimbaa, ksylofonia ja patarumpuja.