Mustasaari lyhyesti

Mustasaari rakentaa tulevaisuutta vah­voille perinteille. Kunnan historiaa pystytään seuraamaan aina vuoteen 1348, jolloin pitäjän nimi mainitaan ensimmäisen kerran virallisessa tekstissä – kauppavapautta koskevassa kuninkaan­kirjeessä.

Mustasaaren historia on samalla Vaasan kaupungin ja Pohjanmaan historiaa. Gra­niitti­risti Korsholman linnan (Chrysseborg) raunioilla kuvaa kristinuskon saapumista Pohjan­maalle. Linna rakennettiin maanpuolustusta varten 1370-luvulla. Korsholman linnasta hallittiin vuosisatoja koko Pohjanmaata ja ajoittain myös Ruotsin nykyistä Västerbottenin lääniä.

Nykyinen Mustasaari

Nykyinen Mustasaari muodostettiin vuonna 1973, kun viisi lähikuntaa Björköby, Musta­saari, Koivulahti, Raippaluoto ja Sulva yhdistyivät. Musta­saaressa on nyt noin 19 300 asukasta, joista 69 prosenttia puhuu äidinkielenään ruotsia ja 29 prosenttia suomea.

Mustasaari on saaristokunta. Kunnan pinta-ala on yhteensä noin 3 600 km², josta maa-alueita on 846 km². Maan­kohoaminen alueella on erittäin nopeaa, ja kunnan maapinta-ala kasvaakin vuosittain noin 20 hehtaaria.

Mustasaari on moni-ilmeinen kunta. Täällä on saaristoa, merta ja mannerta, taajamia ja haja-asutusalueita, teollisuus­alueita ja viljapeltoja sekä seudu­n historiasta kertovia muisto­merkkejä.

Mustasaari on vetovoimainen tulomuuttokunta, joka tarjoaa maan viihtyisimpiin kuuluvia asuinympäristöjä. Palveluita ja infrastruktuuria kehitetään jatkuvasti vastaamaan asukkaiden tarpeisiin. Samalla vaalimme perinteitä ja haluamme säilyttää saaristokunnan positiiviset erityis­piirteet myös kasvavassa Musta­saaressa..

Matkailijan Mustasaari

Mustasaaressa riittää nähtävää. Tee löytöretki Merenkurkun saaristoon, vieraile Stundarsin käsityöläiskylässä tai vaella Söderfjärdenillä. Näkemisen arvoinen on myös Suomen pisin silta, Raippaluodon silta, joka johtaa vierailijat maa­ilman­perintöalueelle.

Mustasaaressa meri ja merielämykset ovat aina lähellä. Saaristossa voit esimerkiksi vaeltaa, meloa, soutaa, purjehtia, risteillä, kalastaa tai uida. Halutessasi voit myös tilata retkelle mukaan asiantuntevan oppaan.

Maailmanperintöalue tar­joaa mieleenpainuvia muistoja. Myös mantereella on oikeita rentoutumisen keitaita sekä merkittyjä vaellus- ja pyöräilyreittejä. Paljon hauskaa tekemistä ja näkemistä ulkoilma­elämästä nauttivalle vieraili­jalle sekä virkistystä koko perheelle.

Kohtaamispaikkoja on paljon, ohjelmaa ja seuraa löytyy aktiivisille ja hiljai­suutta sitä kaipaaville. Ihmiset ovat aitoja ja vieraanvaraisia. Lyhytkin vierailu antaa paljon. Nauti joka hetkestä!

Mustasaari on
  • suuri saaristokunta, jossa elinympäristöt toteutetaan luonnon ehdoilla.
  • Suomen suurin maaseutukunta, jossa enemmistökieli on ruotsi.
  • elävä kaksikielinen kunta.
  • Pohjanmaalla Suomen länsirannikolla.